— Olit, mutta paitsi sitä, etten tahtonut vaivata sinua, olin varma siitä, että sinä, saavuttuamme ovelleni, olisit pyytänyt päästä luokseni, ja sitä en olisi voinut sallia.
— Miksi ei?
— Siksi, että minua vartioidaan niin tarkasti; ja pieninkin epäilys voisi tuottaa minulle suurta vahinkoa.
— Siinäkö ainoa syy?
— Jos olisi muita syitä, sanoisin ne sinulle; meidän välillämme ei saa olla mitään salaista.
— Kuule, Marguerite, en tahdo kierrellä saadakseni sanotuksi sinulle sen mitä tahdon. Vastaa suoraan, rakastatko minua hiukan?
— Rakastan, paljon.
— Miksi sinä sitten petit minua?
— Ystäväni, jos minä olisin rikas herttuatar ja sinä olisit rakastajani, ja minulla olisi paitsi sinua, vielä toinenkin, niin silloin sinulla olisi oikeus kysyä minulta miksi sinua petin. Mutta nyt minä olen neiti Marguerite Gautier, minulla on neljäkymmentä tuhatta francsia velkoja, ei penniäkään omaisuutta, ja minä kulutan satatuhatta francsia vuodessa. Kysymyksesi on aivan tarpeeton samoin kuin minun vastauksenikin.
— Se on totta, sanoin minä ja laskin pääni Margueriten polville; — mutta minä rakastan sinua hulluuteen asti.