Nyt alkoi yhdyselämä, jota on vaikea kuvata.
Bougivalissa oleskelunsa aikana ei Marguerite alussa voinut luopua entisistä tavoistaan, vaan kaikki hänen ystävättärensä kävivät häntä tervehtimässä. Kuukauden kuluessa ei mennyt päivääkään, ettei Margueritella olisi ollut kahdeksan, kymmenen vierasta pöydässään. Prudence puolestaan toi sinne kaikki tuttavansa ja otti heidät vastaan aivan kuin talo olisi ollut hänen.
Herttuan rahoilla suoritettiin kaikki kulut, mutta sattui toisinaan, että Prudence tuli pyytämään minulta tuhannen francsia Margueriten puolesta. Olin voittanut pelissä ja saatoin antaa pyydetyn summan. Mutta peläten, että hän tarvitsisi enemmän kuin mitä omistin, lainasin Parisissa yhtä paljon kuin olin jo ennen lainannut ja täsmälleen takaisin maksanut.
Ilo, mikä Margueritella oli vieraistaan, väheni melkoisesti, kun hän huomasi kuinka kalliiksi tuo juhliminen kävi ja ennen kaikkea, kun hän oli pakoitettu toisinaan pyytämään rahoja minulta. Herttua, joka oli vuokrannut huvilan Margueritelle lepäämistään varten, ei näyttäytynyt enää sen jälkeen, kun hän onnettomuudeksi sattui kerran saapumaan suureen nais-seuraan, joka, kun hän aivan odottamatta avasi oven, rehahti äänekkääseen nauruun. Hän vetäytyi heti takaisin, ja vaikka Marguerite läksi heti hänen jälkeensä, ei hän saanut häntä leppymään. Herttuan itserakkautta oli loukattu ja hän antoi tyttöparan jyrkästi tietää, että oli väsynyt maksamaan naisen hullutuksia, joka ei ymmärtänyt häntä paremmin kunnioittaa. Jonka jälkeen hän läksi vihoissaan tiehensä.
Siitä päivästä lähtien ei Marguerite ollut kuullut hänestä mitään, vaikka hän olikin muuttanut tapansa ja herennyt ottamasta vastaan vieraita. Se oli minulle eduksi, sillä sain nyt Margueriten kokonaan itselleni, ja unelmani alkoi vähitellen toteutua. Marguerite ei voinut enää elää ilman minua, ja välittämättä seurauksista näytti hän peittämättä suhteemme, ja lopulta oltiin niin pitkällä, että minä asuin hänen luonaan.
Prudence oli kyllä koettanut saarnata siveyttä Margueritelle, mutta tämä oli vastannut, että hän rakasti minua, eikä voinut elää ilman minua ja luopua onnesta saada pitää minua aina luonaan.
Sen olin kuullut eräänä päivänä, jolloin Prudence oli sanonut, että hänellä oli tärkeätä puhuttavaa Margueritelle, ja minä olin kuunnellut oven takana.
Jonkun ajan kuluttua palasi Prudence jälleen. Olin puistossa kun hän saapui, joten hän ei nähnyt minua. Mutta tavasta, jolla Marguerite otti hänet vastaan, aavistin, että oli kysymys samasta asiasta, ja minä päätin kuunnella niinkuin ensikerrallakin.
Kun he olivat sulkeutuneet huoneeseen, kysyi Marguerite:
— No niin?