— Anteeksi uteliaisuuteni, sanoin, — mutta, Te olette siis se, joka on antanut kirjan Margueritelle?
— Niin, minä.
— Kirja on Teidän, herraseni, ottakaa se, olen onnellinen voidessani antaa sen Teille takaisin.
— Mutta, virkkoi herra Duval hieman hämillään, — on kohtuullista, että suoritan Teille hinnan, jonka maksoitte kirjasta.
— Sallikaa minun tarjota se teille. Kirjan hinta sellaisessa huutokauppa-tilaisuudessa on pikku seikka, enkä minä muista paljonko tästä maksoin.
— Te maksoitte sata francsia.
— Todellakin, vastasin minä nyt puolestani hämilläni. — Kuinka Te sen tiedätte?
— Sangen yksinkertaisella tavalla. Toivoin ennättäväni hyvissä ajoin Parisiin, voidakseni olla mukana Margueriten huutokaupassa, mutta saavuin vasta tänä aamuna. Tahdoin välttämättä saada esineen, joka oli kuulunut hänelle, riensi sentähden huutokaupanpitäjän luo ja pyysin saada silmäillä myytyjen esineiden luetteloa ja ostajien nimiä. Nähtyäni, että Te olitte ostanut tämän kirjan, päätin pyytää Teitä luovuttamaan sen minulle, vaikka hinta, jonka olitte siitä maksanut, saattoi minut aavistamaan, että itse tahdoitte pitää sen muistona.
Saattoi selvästi huomata, että Armand, sanoessaan tämän pelkäsi minun tuntevan Margueriten samalla tavalla kuin hän itse.
Kiiruhdin rauhoittamaan häntä.