— Tunsin neiti Gautiersin ainoastaan ulkonäöltä, sanoin minä, — hänen kuolemansa koski minuun vain mikäli kauniin naisen kuolema voi nuoreen mieheen koskea. Tahdoin ostaa jotakin hänen huutokaupassaan ja päätin huutaa tämän kirjan, en tiedä miksi, kenties sen tähden, että tahdoin tehdä kiusaa eräälle herralle, joka koetti estää minua aikeeni toteuttamisessa. Toistan siis, herraseni, että tämä kirja on käytettävissänne, ja minä pyydän vielä kerran, että otatte sen vastaan lahjana eikä niinkuin minä sain sen huutokaupanpitäjältä, ja minä toivon, että se takaisi välillämme pitempiaikaisen, lähemmän ystävyyden.
— Hyvä, herraseni, sanoi Armand, puristaen kättäni, — otan sen vastaan ja olen Teille kiitollinen koko elin aikani.
Olisin mielelläni tahtonut kysyä Armand'ilta Margueritesta, samoin hänen halustaan saada tämä kirja haltuunsa, mutta pelkäsin, että hän käsittäisi uteliaisuuteni haluksi sekoittautua hänen asioihinsa.
Ikäänkuin arvaten toivomukseni, sanoi hän:
— Oletteko lukenut tämän kirjan?
— Kyllä, kannesta kanteen.
— Mitä arvelitte noista kahdesta rivistä, jotka olen kirjoittanut?
— Ymmärsin heti, että tuo tyttö raukka, jolle annoitte tämän kirjan, ei Teidän silmissänne kuulunut tuohon tavalliseen luokkaan, sillä en tahtonut noissa riveissä nähdä vain yksinkertaista kohteliaisuutta.
— Ja Te olitte oikeassa, herraseni. Tuo tyttö oli enkeli. Kas tässä, lukekaa tämä kirje.
Näin sanoen ojensi hän minulle kirjeen, jonka hän, kaikesta päättäen, oli lukenut monen monta kertaa.