Rakas Marguerite parka, olisin tahtonut olla pyhä nainen, että olisin voinut tällä suudelmalla jättää hänet Jumalan huomaan. Sitten puin hänet niinkuin hän oli pyytänyt minun tekemään. Läksin noutamaan pappia, poltin kaksi vahakynttilää hänen edestään ja rukoilin kirkossa kokonaisen tunnin hänen puolestaan.

En tunne paljon uskontoa, mutta minä luulen, että Jumala säälii häntä, jolla, vaikka hän olikin nuori ja kaunis, ei ollut muita kuin minä, joka olisi sulkenut hänen silmänsä ja pukenut hänet kuolinvaatteisiin.

22 päivänä helmikuuta.

Tänään oli hautajaiset. Monta Margueriten ystävistä oli saapunut kirkkoon. Muutamat itkivät vilpittömästi. Kun ruumissaatto läksi Montmartrelle, oli siinä ainoastaan kaksi miestä, kreivi G…, joka oli kiireimmiten saapunut Lontoosta, sekä herttua, jota kaksi palvelijaa tuki.

Kirjoitan nämä rivit Margueriten kotona, kyynelten valuessa silmistäni, sillä, jos kestäisi kauan ennenkuin palaisitte, ehkä en silloin enää voisi kuvata näitä yksityisseikkoja kaikessa surullisessa tarkkuudessaan, niinkuin nyt voin täällä, missä ne ovat tapahtuneet.

KAHDESKYMMENESSEITSEMÄS LUKU.

— Oletko lukenut sen? kysyi Armand sitten, kun oli lukenut käsikirjoituksen.

— Käsitän kuinka sinun on täytynyt kärsiä, ystäväni, jos kaikki tämä on totta!

— Isäni vakuutti sen todeksi kirjeessään.

Puhuttuamme hetkisen Margueriten surullisesta kohtalosta, läksin kotiin levähtääkseni hetkisen.