— Tiedättekö, jatkoi hän tultuamme ulos, mikä nainen tuo on, jonka teille esitän? Älkää kuvitelko, että hän on mikään herttuatar, ei, hän on yksinkertaisesti langennut nainen, ystäväni. Älkää siis kainostelko, vaan puhukaa mitä tahansa.
— Hyvä, hyvä, sopersin minä ja seurasin häntä, sanoen itsekseni, että intohimoni nyt parantuisi.
Kun me astuimme aitioon nauroi Marguerite kohti kurkkuaan. Olisin toivonut hänen sen sijaan olevan surullisen.
Ystäväni esitti minut.
Marguerite taivutti hiukan päätään ja sanoi:
— Entä makeiset?
— Kas tässä.
Ottaessaan ne, katsahti Marguerite minuun.
Minä loin silmäni alas ja punastuin.
Hän kumartui ystävättärensä puoleen, kuiskasi jotakin hänen korvaansa, jonka jälkeen molemmat purskahtivat nauruun.