Kävin yhä enemmän hämilleni, sillä olin epäilemättä aiheuttanut tuon naurukohtauksen.
Näihin aikoihin oli minulla rakastajattarena muuan pieni, sangen hellä ja sangen herkkämielinen porvarirouva, jonka tunteellisuus ja surumieliset kirjeet herättivät minussa usein naurua. Siitä mitä nyt tunsin, ymmärsin kuinka väärin olin tuolle rouvalle tehnyt; ja viiden minuutin kuluttua rakastin Margueritea niin paljon kuin ikinä rakastaa saatoin.
Marguerite söi makeisiaan välittämättä minusta sen enempää.
Ystäväni ei tahtonut kuitenkaan jättää minua tähän naurettavaan asemaan.
— Marguerite, teidän ei pidä ihmetellä, ettei herra Duval sano mitään, sillä te olette saattanut hänen päänsä niin pyörälle, ettei hän tiedä mitä sanoa.
— Luulen pikemmin, että tämä herra on seurannut teitä tänne siksi, että teistä oli ikävä tulla yksin.
— Jos asia olisi siten, niin en olisi kehoittanut Ernstiä pyytämään
Teiltä lupaa esittelyyni, sanoin minä nyt.
— Oh, se on vaan tekosyy teiltä.
Vaikka ei olisikaan paljoa ollut tekemisissä Margueriten kaltaisten tyttöjen kanssa, niin tietää kuitenkin kuinka mielellään he tahtovat olla sukkelia ja kiusata niitä, joita he näkevät ensi kerran. Se on epäilemättä hyvitystä niistä nöyryytyksistä, joiden alaisiksi he ovat pakoitetut joutumaan niiden puolelta, joita he näkevät joka päivä.
Vastatakseen heille täytyy omata jonkunmoisen heidän maailmalleen ominaisen tottumuksen, jota tottumusta minulla ei ollut. Ja sitäpaitsi teki se käsitys, jonka olin itselleni Margueritesta muodostanut, hänen pilansa vielä kiusallisemmaksi. En ollut millekään välinpitämätön tuossa naisessa. Sentähden nousin heti ylös ja sanoin värisevällä äänellä: