Hän hyväksyi ehdoitukseni ja me jätimme paikkamme lähteäksemme
Duvernoyn aitioon.
Olimme tuskin avanneet orkesteriin johtavan oven, kun olimme pakoitetut pysähtymään laskeaksemme Margueriten ja herttuan ohitsemme; he poistuivat teatterista.
Olisin antanut kymmenen vuotta elämästäni, jos olisin saanut olla tuon vanhan, kelpo miehen sijalla.
Hän auttoi Margueriten avonaisiin vaunuihin, ja he katosivat pian kahden upean hevosen vetäminä, joita herttua itse ohjasi.
Me läksimme Prudencen aitioon, ja kun kappale oli lopussa, läksimme me ulos, otimme ajurin ja ajoimme Prudencen asuntoon.
Prudence pyysi meitä luoksensa katsomaan varastojaan, joista hän näytti olevan erittäin ylpeä. Voit käsittää millä innostuksella otin vastaan pyynnön.
Minusta tuntui kuin olisin vähitellen päässyt yhä lähemmäksi
Margueritea.
Johdatin heti puheen häneen.
— Tuo vanha herttua on siis naapurittarenne luona, sanoin
Prudencelle.
— Oh, ei. Marguerite on kyllä yksin.