— Mutta silloinhan hänellä on kauhean ikävä, huomautti Gaston.
— Olemme miltei aina yhdessä iltaisin, tahi sitten kutsuu hän minua, kun hän palaa kotiin. Hän ei milloinkaan käy levolle ennen kello kahta aamulla. Hän ei saa unta aikaisemmin.
— Miksi ei?
— Siksi, että hän on keuhkotautinen ja hänellä on aina kuumetta.
— Eikö hänellä ole ketään rakastajaa? kysyin minä.
— Minä en ole koskaan nähnyt kenenkään jäävän hänen luokseen, kun olen sieltä lähtenyt; mutta en voi mennä takuuseen, eikö joku ole sen jälkeen sinne saapunut. Usein iltasin olen tavannut erään kreivi N….n hänen luonaan, ja hän luulee valvovansa etujaan sillä, että saapuu vieraisille kello yksitoista illalla ja lähettää hänelle mahdollisimman paljon koruja ja jalokiviä. Mutta Marguerite ei voi sietää häntä. Siinä hän tekee väärin, sillä kreivi on upporikas mies. Minä olen turhaan kehoittanut häntä ja sanonut: "Rakas lapsi, hän on juuri sopiva mies teille". Mutta hän, joka tavallisesti kuulee minua, on kääntänyt selkänsä ja vastannut, että kreivi on aivan liian tyhmä. Myönnän, että hän onkin tyhmä, mutta hän voisi antaa hänelle aseman, kun tuo vanha herttua kuitenkin voi kuolla minä päivänä tahansa. Vanhat miehet ovat itsekkäitä; ja herttuan sukulaiset moittivat häntä alinomaa suhteestaan Margueriteen: kas siinä kaksi syytä, joiden perustuksella ei Marguerite tule saamaan ropoakaan. Puhua hänelle järkeä, mutta hän vastaa, että kyllä hän ehtii vielä ottaa kreivin, kun herttua kuolee.
— Elää niin kuin hän, jatkoi Prudence, — ei ole aina hauskaa. Se ei sopisi lainkaan minulle, vaan minä antaisin hyvinkin pian potkun tuolle vanhalle miehelle. Hän on ikävystyttävä, tuo ukko; hän nimittää Margueriteä tyttärekseen ja huolehtii hänestä kuin lapsesta, ja hän riippuu aina hänen kantapäillään. Olen varma siitä, että joku herttuan palvelijoista par'aikaa harhailee kadulla pitämässä silmällä kuka tulee ulos ja ennen kaikkea kuka menee sisälle Margueriten asuntoon!
— Oh, Marguerite parka, sanoi Gaston, istahtaen pianon ääreen ja soittaen valssia, — sitä en ole tiennyt. Mutta olen pannut merkille, että hän on jo jonkun aikaa näyttänyt vähemmän iloiselta.
— Hiljaa! sanoi Prudence ja kuunteli. Gaston herkesi soittamasta.
— Luulen, että hän kutsuu minua.