Kreivi jätti uunin ja astui Margueriten luo:
— Hyvästi, neiti.
Marguerite nousi.
— Hyvästi, rakas kreivi, joko te lähdette?
— Kyllä, pelkään ikävystyttäväni teitä.
— Te ette ikävystytä minua tänään enemmän kuin muulloinkaan. Koska te jälleen palaatte?
— Silloin kun te sallitte.
— Jääkää siis hyvästi.
Tuo oli julmaa, se on myönnettävä.
Kreivi oli onneksi hyvin kasvatettu ja hänellä oli erinomainen luonne. Hän tyytyi suutelemaan kättä, jonka Marguerite hänelle huolettomasti tarjosi, kumarsi meille ja läksi.