— Siten, että sallitte minun joskus käydä luonanne.
— Niin usein kuin vaan tahdotte, viidestä kuuteen ja yhdestätoista keskiyöhön. Kuule, Gaston, soitappas minulle valssi: "Tanssiin pyyntö".
— Miksi niin?
— Ennen kaikkea siksi, että se huvittaa minua, ja sitten siksi, että minä en pysty itse sitä soittamaan.
— Mikä teistä on siinä niin vaikeata?
— Kolmas osa, ne tahdit, joissa on ristit.
Gaston nousi ja istui pianon ääreen alkaen soittaa tuota Weberin ihmeellistä kappaletta, joka oli levällään nuottikannattimella.
Tukien toisella kädellään pianoon seurasi Marguerite silmillään jokaista nuottia vihossa ja hyräili hiljaa säveltä ja naputteli sormillaan pianoa, kun Gaston tuli soitossaan tuohon kysymyksessä olevaan kohtaan: — "Ré, mi, ré, do, ré, fa, mi, ré"; — juuri tuota paikkaa en saa luistamaan. Soitappa se uudestaan.
Gaston teki niin; sitten sanoi Marguerite:
— Annappas, kun minä nyt yritän.