— Miksi niin?
— Siksi, että hän joutui häviön partaalle. Hän oli mielettömästi rakastunut Margueriteen.
— Ja Marguerite rakasti kai myöskin paljon häntä.
— Hän on niin kummallinen, ei hänestä koskaan tiedä mitään varmaa. Samana päivänä, kun vicomte matkusti oli Marguerite tapansa mukaan teatterissa, ja kuitenkin hän itki, kun he sanoivat jäähyväiset toisilleen.
Samassa saapui Nanine ja ilmoitti, että illallinen oli valmis.
Kun me astuimme ruokasaliin, seisoi Marguerite nojaten seinään, ja
Gaston piti häntä käsistä ja puhui hänelle kuiskaten.
— Sinä olet hullu, vastasi Marguerite hänelle, — sinä tiedät hyvin, etten tahdo kuulla siitä. Sitten kun on kaksi vuotta tuntenut minun kaltaiseni naisen, ei tulla pyytämään lupaa saada ruveta hänen rakastajattarekseen. Me, me annamme itsemme joko heti, tahi ei koskaan. Kas niin, hyvä herrasväki, nyt me käymme illalliselle.
Hän irroittautui Gastonista, tarjosi hänelle paikan oikealla puolellaan, minulle vasemmalla, ja sanoi sitten Naninelle:
— Ennenkuin te istutte, niin sanokaa keittäjättärelle, että hän ei saa avata, jos ovikello soi.
Tämä käsky annettiin kello yksi yöllä.