Noilla illallisilla naurettiin, syötiin ja juotiin paljon. Jonkun ajan kuluttua oli remu saavuttanut sopivaisuuden rajan, ja sukkeluuksia, jotka eräänlaisia seurapiirejä huvittavat, mutta jotka aina likaavat suun, joka niitä sanoo, kuului tuon tuostakin Naninen, Prudencen ja Margueriten suureksi riemuksi. Gastonilla oli tavattoman hauska; hän oli hyväsydäminen poika, mutta aikaiset huonot tavat olivat pilanneet hänet. Hetkisen olin valmis karkaisemaan itseni, antautumaan hetken huumaukseen, ottamaan osaa tuohon remuun, joka näytti kuuluvan yhtenä ruokalajina illallisiin. Mutta vähitellen erottauduin hälinästä, lasini jäi koskemattomaksi, ja mieleni muuttui melkein surulliseksi, nähdessäni tuon kauniin, nuoren olennon juovan, puhuvan kuin toriakka, ja nauravan sitä vallattomammin kuta rivompia asioita puhuttiin.
Mutta tuossa iloisuudessa ja tuossa puhetavassa ja juomisessa, joka toisissa pöytäkumppaneissani epäilemättä johtui siveettömyydestä ja tavasta, luulin näkeväni Margueriten tarpeen etsiä unhoitusta, ja minä laskin tuon kaiken kuumeen ja ärtyneen hermoston konttoon. Joka kerta, kun hän oli tyhjentänyt samppanjalasin nousi hänen poskilleen kuumeinen punerrus, ja ennen illallista puhjennut lievä yskä kävi nyt niin ankaraksi, että hänen täytyi nojata päänsä tuolin selkämystään ja painaa molemmat kätensä rintaansa vasten joka kerta kun hän yskäsi.
Kärsin, ajatellessani, kuinka turmiollisesti tällainen jokapäiväinen elostelu vaikuttikaan hänen raihnaiseen ruumiiseensa.
Lopulta tapahtui se mitä olin pelolla aavistanut.
Illallisen loppupuolella sai Marguerite ankaramman yskäkohtauksen kuin kaikki edelliset. Hän muuttui purppuran punaiseksi, sulki tuskasta silmänsä ja vei huulilleen ruokaliinan, joka värjääntyi veripisaroista. Silloin hän nousi tuoliltaan ja kiiruhti pukuhuoneeseensa.
— Kuinka on Margueriten laita? kysyi Gaston.
— Hän on nauranut liiaksi ja sylkee nyt verta, vastasi Prudence.
— Oh, ei se merkitse mitään, sellaista tapahtuu hänelle joka päivä. Hän tulee kyllä takaisin. Antaa hänen olla yksikseen, hän pitää siitä eniten.
Mitä minuun tulee, niin en voinut hillitä itseäni, vaan läksin,
Prudencen ja Naninen hämmästyksestä ja huudoista huolimatta, etsimään
Margueritea.
Huonetta, jonne Marguerite oli paennut, valaisi ainoastaan yksi, pöydällä oleva kynttilä.