— Missä on Nanine? kysyi hän, nähtyään, että Gaston ja Prudence olivat kahden huoneessa.
— Hän nukkuu teidän huoneessanne, odottaen, että kävisitte levolle, vastasi Prudence.
— Tyttö parka! Kas niin, hyvät herrat, lähtekää nyt, on jo aika.
Kymmenen minuuttia myöhemmin me läksimme, Gaston ja minä.
Marguerite puristi hyvästellessä kättäni. Prudence jäi vielä hänen luokseen.
— No niin, sanoi Gaston kun pääsimme kadulle, — mitä te sanotte
Margueritesta?
— Hän on enkeli, ja minä olen hulluna häneen.
— Aavistin sen; sanoitteko sen hänelle?
— Sanoin.
— Ja lupasiko hän uskoa teitä?