Minulla ei ole aavistustakaan kuinka loppu osa päivästä kului; kävelin, tupakoin, juttelin, mutta kello kymmenen aikaan illalla en muistanut vähääkään siitä mitä olin sanonut tahi keitä olin tavannut.
Kaikki mitä muistan on, että palasin kotiin, kulutin kolme tuntia pukemiseen ja katsoin ainakin sata kertaa kelloani. Kun se osoitti puolta yhtätoista katsoin ajan sopivaksi ja läksin.
Saavuttuani d'Antin kadulle, vilkaisin Margueriten ikkunoihin. Ne oli valaistu.
Soitin ja kysyin portinvahdilta oliko neiti Gautier kotona. Hän vastasi, ettei neiti koskaan tullut kotiin ennen kello yhtätoista.
Katsahdin kelloani ja huomasin, että olin tarvinnut ainoastaan viisi minuuttia, kulkeakseni tuon pitkän matkan.
Aloin kävellä edestakaisin tuolla autiolla kadulla.
Puolen tunnin kuluttua saapui Marguerite. Hän astui vaunuista ja katseli ympärilleen ikäänkuin etsien jotakin.
Vaunut vierivät pois, sillä talli ei sijainnut siinä talossa.
Juuri kun Marguerite aikoi soittaa kelloa, astuin minä esille ja sanoin:
— Hyvää iltaa.