Mitä lähemmäksi Pariisia tultiin, sitä vaikeammaksi kävi hengittäminen, sillä tuo jättiläiskaupunki tuntui ahmineen, kaiken ilman.
Vaunut liikkuivat viidenneljättä asteen helteessä, halki tomupilven, jonka jokainen hiukkanen oli kuin lasinsiru.
Pari kolme kertaa kuningatar heittäytyi taaksepäin valitellen tukehtuvansa.
Bourg'tissa kuningas kävi niin kalpeaksi, että hänen pelättiin voivan pahoin. Hän pyysi lasillisen viiniä, sillä hänen sydämensä oli pakahtumaisillaan.
Ei paljoa puuttunut, ettei hänelle tarjottu, kuten Kristukselle, sappeen ja etikkaan kastettua sientä. Joku sitä jo ehdottikin, mutta onneksi siihen ei suostuttu.
Saavuttiin la Villetten esikaupunkiin.
Väkijoukko oli yli tunnin ajan ohentunut mahtuakseen kahden talorivin väliin, joiden valkoiset seinäkivet heijastivat auringonsäteitä ja paahtoivat helteen kahta hiottavammaksi.
Siinä oli miestä, lasta ja naista. Milloinkaan ei katse ole mitannut sellaista tungosta. Kadut olivat niin täynnä, että ne, jotka seisoivat, eivät voineet liikahtaakaan.
Oviaukot, ikkunat ja katot olivat mustanaan katselijoita. Puiden oksat taipuivat elävien hedelmiensä painon alla. Jokainen piti hatun päässään.
Se johtui siitä, että edellisenä iltana oli Pariisissa talojen seiniin naulattu seuraava julistus: