»Mutta jos kreivitär rakastaisi minua, olisi hän sen sanonut minulle kuuden vuoden aikana, olisi antanut minun sen huomata.»
Poloiselle Marie-Antoinettelle oli tullut hetki, jolloin hän kärsi niin syvästi, että hänen täytyi työntää tämä tuska puukon lailla syvälle sydämeensä.
»Niin, niin», huudahti hän, »hän ei ole antanut teidän huomata mitään, hän ei ole sanonut teille mitään, sillä hän tietää hyvin, ettei hän voi olla teidän vaimonne!»
»Kreivitär de Charny ei voi olla minun vaimoni?» toisti Oliver.
»Niin», jatkoi kuningatar haltioituen yhä enemmän omasta surustaan, »hän tietää hyvin, että teidän välillänne on salaisuus, joka surmaisi teidän rakkautenne».
»Salaisuus, joka surmaisi meidän rakkautemme?»
»Hän tietää hyvin, että hetkellä, jolloin hän puhuisi, te halveksisitte häntä!»
»Minä, minäkö halveksisin kreivitärtä…?»
»Niin, ellei halveksita nuorta tyttöä, joka on vaimo ilman aviomiestä, äiti ilman isää!»
Nyt oli Charnyn vuoro kalveta kuolemanvaljuksi ja hakea tukea lähinnä olevasta nojatuolista.