Veri se näin pakkautui sydämestä päähän ja sumensi aivot.
Hän vaipui puolitajuttomana maahan. Hän oivalsi elävänsä, koska hän kärsi.
Raikkaan vilpoisuuden tunne havahdutti hänet. Joku nainen paineli hänen otsaansa veteen kostutetulla nenäliinalla ja toinen piteli hänen sieraintensa edessä hajusuolapulloa.
Hän tunsi toisen näistä naisista samaksi, jonka oli nähnyt tulliportilla kuolemaisillaan, tietämättä, mikä vaistomainen yhdenmukaisuus liitti tuon naisen tuskan hänen tuskaansa.
Hänen ensimmäiset sanansa olivat:
»Ovatko he kuolleet…?»
Sääli on älykäs. Andréeta ympäröivät oivalsivat hänen tarkoittavan niitä kolmea miestä, joiden henkeä oli vastikään niin julmasti uhattu.
»Eivät», vastattiin hänelle, »he ovat pelastuneet».
»Kaikki kolme?» kysyi hän.
»Kaikki kolme.»