Marat, joka alati kulki omaa tietään ja joka esitti eristäytymisensä verukkeeksi väitteen, että kotka elää yksin ja kalkkunat parvissa, ehdotti diktaattoria.
»Ottakaa», kirjoitti hän lehteensä, »ottakaa joku kunnon ranskalainen, joku kunnon isänmaanystävä, joku kansalainen, joka vallankumouksen alusta saakka on osoittanut kirkkainta valoa, suurinta intoa, uskollisuutta ja epäitsekkyyttä, valitkaa hänet viivyttelemättä, muutoin vallankumouksen asia on hukassa!»
Mikä merkitsi: »Valitkaa Marat.»
Prudhomme puolestaan ei ehdottanut miestä eikä uutta hallitusta. Hän vain poisti vanhan hallituksen kuninkaan ja tämän jälkeläisten muodossa. Kuunnelkaamme häntä:
»Seuraavana maanantaina, kruununprinssi tuotiin kävelylle rannan puoliselle Tuileriein terassille, ja kun huomattiin melkoinen joukko uteliasta kansaa, otti muuan palkattu krenatööri lapsen syliinsä ja pani hänet istumaan terassin reunuskivelle. Kuninkaallinen mukula osasi hyvin aamupäivällä oppimansa läksyn ja lähetti kansalle lentosuukkoja. Se merkitsi kiitosta papalle ja mammalle. Jotkut katselijoista olivat vätyksiä ja huusivat: 'Eläköön kruununprinssi!' Kansalaiset, olkaa varuillanne, hovi mielistelee kansaa silloin kun se ei ole sitä voimakkaampi.»
Ja heti senjälkeen tulivat seuraavat rivit:
»Tammikuun 27 päivänä 1649 Englannin parlamentti tuomitsi Kaarlo I:n mestattavaksi, koska tämä oli halunnut laajentaa kuninkaanvaltaa ja säilyttää isänsä, Jaakko I:n, vallananastukset. Saman kuun 30 päivänä hän sai sovittaa rikoksensa, jotka käytäntö oli miltei laillistuttanut ja suuri puolue pyhittänyt. Mutta kansanääni pääsi kuuluville, parlamentti julisti kuninkaan pakolaiseksi, petturiksi, kansan viholliseksi, ja Kaarlo Stuartin kaula katkaistiin White-Hallin juhlasalin edustalla.»
Hyvä on, kansalainen Prudhomme, ette ainakaan ole myöhästynyt, ja kun tammikuun 21 päivänä 1793 Ludvig XVI:n kaula katkaistaan, on teillä oikeus vaatia kunniaa aloitteenteosta, koska kesäkuun 27 päivänä 1791 osoititte hyvän esikuvan.
Tosin herra Prudhomme — häntä ei saa sekoittaa henkevään ystäväämme Monnieriin, joka on hupsu, mutta rehti mies — tosin Prudhomme myöhemmin muuttui rojalistiksi ja taantumukselliseksi ja julkaisi teoksen: Vallankumouksen aikana tehtyjen rikosten historia.
Omatunto on sentään jotakin se!