»Herra Saint-Prix, madame, sanoi minulle, että hän joutuisi vahtiin Tuilerieihin kello yhdeksästä yhteentoista, että hän koettaisi päästä keskikerroksen vartiopaikalle, joten niiden kahden tunnin aikana teidän majesteetillanne on täysi vapaus antaa minulle määräyksenne… mutta hän neuvoi minuakin panemaan ylleni kansalliskaartin upseerin puvun. Minä noudatin hänen neuvoaan, kuten teidän majesteettinne näkee.»
»Ja te tapasitte herra Saint-Prixin vartiopaikallaan?»
»Kyllä, madame… Se maksoi hänelle kaksi näytäntölippua niillä hän hankki paikan kersantiltaan… Kuten huomaatte», lisäsi Barnave hymyillen, »lahjominen on helppoa».
»Marat… Saint-Prix… kaksi teatterilippua…» toisti kuningatar luoden kauhistuneen silmäyksen kuiluun, mistä lähtivät ne pikku tapahtumat, joista punoutui kuninkaitten kohtalo.
»Ah, hyvä jumala, niin», sanoi Barnave. »Se on outoa, vai kuinka, madame? Vanhanajan ihmiset sanoivat sitä kohtaloksi, ajattelijat sanovat sitä sattumaksi ja uskovaiset kaitselmukseksi.»
Kuningatar veti kauniilta kaulaltaan hiussuortuvan suoraksi ja silmäili sitä surullisena.
»Se se on saanut hiukseni harmaantumaan!» sanoi hän.
Antauduttuaan näin hetkeksi tilanteen hentoon, maalaukselliseen puoleen hän palasi sitten Barnaveen ja tilanteen poliittiseen puoleen.
»Mutta», sanoi hän, »mikäli olen kuullut, me olemme saaneet voiton kansalliskokouksessa».
»Niin, madame, me olemme voittaneet kansalliskokouksessa, mutta olemme kärsineet tappion jakobiini-kerhossa.»