Orleansin herttuaa.
Tämä pieni, viaton lause, joka pujahti kansan nimessä laadittavaan anomukseen, tekisi siis Orleansin herttuasta kansan silmissä sijaishallitsijan!
Eikös vain olekin politiikka kaunista? Kuluu vielä monet ajat, ennenkuin kansa tajuaa sen selvästi, jos se joutuu asioihin Laclosin kaltaisten kykyjen kanssa!
Brissot joko ei aavistanut miinaa, joka kätkeytyi näihin kolmeen sanaan ja oli valmis räjähtämään kun aika tuli, tai ei nähnyt käärmettä, joka oli pujahtanut tähän lisäykseen ja kohottaisi sähisevän päänsä oikean hetken lyödessä, tai vaikkapa tiesikin, mihin vaaraan hän voisi joutua tämän anomuksen sepittäjänä, ei hän ainakaan yrittänyt valmistaa itselleen takaporttia, ei esittänyt minkäänlaista huomautusta, vaan lisäsi tuon lauseen sanoen:
»Tosiaankin, se liittää meihin muutaman perustuslaillisen. Aatos on hyvä, herra de Laclos!»
Anomuksen loppuosa oli täydellisesti sen tunteen mukainen, joka oli sen sanellut.
Seuraavana päivänä Pétion, Brissot, Danton, Camille Desmoulins ja
Laclos menivät jakobiinikerhoon. He veivät sinne anomuksen.
Sali oli tyhjä tai melkein tyhjä.
Kaikki olivat menneet feuillantti-kerhoon.
Barnave ei ollut erehtynyt: karkaaminen oli ollut täydellinen!