»Niinpä kai», sanoi Brissot. »Mitä lisäämme?»
»Oh, teidän asianne on keksiä sopivat sanat eikä minun, rakas Brissot.
Minä lisäisin… tuumikaamme…»
Laclos oli tapailevinaan lausetta, joka oli jo pitkät ajat ollut valmiiksi muovailtuna hänen aivoissaan ja odotti vain sopivaa hetkeä tulla esille.
»No niin», virkkoi hän lopulta, »sanojen: 'hänen paikkansa täyttämisestä' jälkeen minä lisäisin sanat: 'kaikin perustuslaillisin keinoin'.»
Tutkikaa ja ihailkaa, te valtiomiehet, te anomusten, vastalauseitten, lakiehdotusten menneet, nykyiset ja vastaiset sepittäjät!
Nämä vaarattomat sanat olivat vähäpätöinen lisäys, eikö niin?
Hyvä, te saatte nähdä — ne lukijoista, joilla on onni kaikkea muuta kuin valtiomiehiä, saavat nähdä, minne nämä sanat: 'kaikin perustuslaillisin keinoin' meidät vievät.
Täyttää kuninkaan paikka kaikin perustuslaillisin keinot merkitsi vain yhtä keinoa.
Se ainoa keino oli sijaishallitus.
Provencen kreivin ja Artoisin kreivin, Ludvig XVI:n veljien ja kruununprinssin setien poissaollessa — paollaan he olivat muutenkin jo menettäneet kansansuosion — ketä saattoi ajatella sijaishallitsijaksi?