Jokainen ken vaatisi kuninkaan poistamista, kuninkaan, jonka viran kansalliskokous oli perustuslaillisesti pysyttänyt, mikäli kuningas suostuisi täyttämään sen ehdon, olisi siis kapinoitsija.
Ja kun tilanne on vakava, ahdistetaan kapinoitsijoita kaikin keinoin, jotka laki antaa valtion toimitsijoitten käytettäväksi.
Niinpä kaupunginvaltuusto kokoontuikin illalla kaupungintaloon.
Pormestari oli mukana.
Kokous alkoi kello puoli kymmenen.
Kello kymmenen päätettiin, että seuraavana päivänä sunnuntaina heinäkuun 17 päivänä kello kahdeksasta aamulla kansalliskokouksen päätös kiinnitettäisiin painettuna julistuksena kaikkiin Parisin seiniin, sen lisäksi kuulutettaisiin kaikissa katukulmauksissa rummun päristessä. Kaupungin arvoporvarit ja valtuuston vahtimestarit toimittaisivat tämän kuulutuksen, asianmukaisten joukko-osastojen saattamina.
Tuntia myöhemmin tämä päätös tiedettiin jakobiini-kerhossa.
Jakobiinit tunsivat itsensä hyvin heikoiksi. Suurimman osan heikäläisistä karattua feuillanttien puolelle he olivat eristettyjä ja voimattomia.
He taipuivat.
Santerre, Saint-Antoinen esikaupungin asukas, Bastiljin kansanomainen oluenpanija, Lafayetten vastainen seuraaja, sai tehtäväkseen mennä kerhon valtuuttamana Mars-kentälle peruuttamaan anomuksen.
Kordelierit osoittautuivat vieläkin varovammiksi.