Anomuksenlaatijat ovat siis vikapäät kansan-majesteetin loukkaamiseen.
Sitä tarkoitettiin.
Robespierre piileskeli istuntosalin nurkassa. Hän kuuli äänestyksen tuloksen ja kiiruhti jakobiini-kerhoon kertomaan tovereilleen, minkälaisiin toimenpiteihin oli ryhdytty.
Jakobiinien sali oli autio. Viisikolmatta tai kolmisenkymmentä jäsentä harhaili tämän vanhan luostarin käytävissä. Santerre oli paikalla odottamassa esimiestensä määräyksiä.
Santerre lähetetään Mars-kentälle varoittamaan anomuksen tekijöitä heitä uhkaavasta vaarasta.
Hän tapaa siellä pari kolmesataa henkilöä, jotka isänmaanalttarilla allekirjoittavat jakobiinien anomusta.
Billot, eilispäivän mies, on tämän valtavan liikehtimisen keskus. Hän ei osaa kirjoittaa, mutta hän on sanonut nimensä, hän on opastuttanut kättänsä ja merkinnyt nimensä ensimmäisten mukana.
Santerre nousee isänmaanalttarille, ilmoittaa, että kansalliskokous on julistanut kapinalliseksi jokaisen, ken uskaltaa vaatia kuninkaan erottamista, ja selittää, että jakobiinit ovat lähettäneet hänet vaatimaan pois Brissotin sepittämää anomusta.
Billot laskeutuu kolme porrasta ja seisoo vastapäätä kuulua oluenpanijaa. Molemmat kansanmiehet silmäilevät toisiaan tutkivasti, he ovat vertauskuvia niistä kahdesta aineellisesta voimasta, jotka sillä hetkellä toimivat: maaseudusta ja Pariisista.
Molemmat tuntevat toisensa veljeksi, yhdessä he ovat rynnänneet
Bastiljiin.
»Hyvä on», sanoo Billot, »luovutettakoon jakobiineille heidän anomuksensa, mutta tehkäämme me uusi».