Näillä miehillä oli miltei kaikilla toistaiseksi hyvin tuntematon nimi, mutta pian ne nimet tulisivat kuuluisiksi ja perin eri tavalla.
Tässä joukossa oli: Robert, neiti de Kéralio, Roland, Brune, latoja, josta sittemmin tuli Ranskan marsalkka, Hébert, julkisen sanan mies, kauhean Ukko Duchénen vastainen toimittaja, Chaumette, sanomalehtimies ja lääketieteen opiskelija Sergent, vaskenkaivertaja, josta tuli Marceaun lanko ja joka sommitteli näyttämölle isänmaallisia juhlia, Fabre d'Eglantine, tasavaltalaisen kalenterin sommittelija, Henriot, giljotiinin poliisi, Maillard, Châteletin kammottava vahtimestari, jonka olemme kadottaneet näkyvistä lokakuun 6 päivän tapahtumien jälkeen ja jonka tapaamme jälleen syyskuun 2 päivänä, Isabey isä ja Isabey poika, ainoa tämän kohtauksen näyttelijöistä, joka voisi siitä kertoa, nuorekas ja pirteä kun on vielä nytkin, yhdeksänkymmenenkahdeksan vuoden ikäisenä.
»Heti paikalla!» huusi kansa. »Niin, heti paikalla!» Mars-kentältä kohosi huumaava kättenpauke.
»Mutta kuka pitelee kynää?» kysyi muuan ääni.
»Minä, te, me, kaikki», huusi Billot. »Siitä tulee todellinen kansan anomus!»
Muuan isänmaanystävä erkani joukosta. Juoksujalkaa hän lähti noutamaan paperia, mustetta ja kyniä.
Häntä odoteltaessa muodostettiin piiri, aloitettiin farandolekarkelo ja laulettiin kuulua hymniä Eespäin vain.
Isänmaanystävä palasi kymmenen minuutin perästä. Kaiken varalta hän oli ostanut pullollisen mustetta, rasiallisen kyniä ja viisi kuusi vihkoa paperia.
Robert tarttui kynään ja neiti de Kéralion, rouva Rolandin ja Rolandin vuoron perään sanellessa kirjoitti seuraavan anomuksen: