Kansanedustajat!
Te lähestytte töittenne loppua. Teidän seuraajanne, jotka kaikki kansa nimittää, astuvat pian teidän jälkiänne kohtaamatta esteitä, joita teidän tiellenne ovat asettaneet kahden etuoikeutetun säädyn edustajat, nämä kun ovat ehdottomia vihollisia kaikille pyhän, yhdenvertaisuuden periaatteille.
Raskas rikos on täyttymässä: Ludvig XVI pakenee. Arvottomasti hän jättää paikkansa. Valtakunta on lähellä anarkiaa. Kansalaiset pidättävät hänet Varennesissa ja hänet palautetaan Pariisiin. Pääkaupungin kansa vaatii, ettei ratkaista rikollisen kohtaloa kuulematta sitä ennen kahdeksankymmenen kahden muun departementin mielipidettä.
Te vitkastelette. Kansalliskokoukselle saapuu joukoittain anomuksia. Kaikki valtakunnan piirit vaativat samanaikaisesti, että Ludvig tuomittaisiin. Te, hyvät herrat, olette ennakolta tuominneet hänet syyttömäksi ja loukkaamattomaksi selittämällä, t.k. 16 päivänä tekemällänne päätöksellä, että perustuslaki esitetään hänelle kun hallitusmuoto valmistuu. — Lainsäätäjät, se ei suinkaan ollut kansan pyrkimys! Me olemme ajatelleet, että teidän suurin kunnianne, suorastaan velvollisuutenne oli toimia kansan tahdon eliminä. Epäilemättä, hyvät herrat, tällaisen ratkaisun tekoon teitä on työntänyt niiden niskoittelevien edustajien joukko, jotka jo ennakolta ovat ilmoittaneet vastustavansa perustuslakia. Mutta, hyvät herrat, vilpittömän ja luottavan kansan edustajat, muistakaa, ettei näillä kahdella sadalla yhdeksälläkymmenellä niskoittelijalla ollut äänioikeutta kansalliskokouksessa, että se päätös on siis mitätön sekä muodollisesti että sisällyksellisesti, mitätön hengeltään, koska se on vastoin ylimmän vallan tahtoa, mitätön muodoltaan, koska se on syntynyt kahdensadanyhdeksänkymmenen epäpätevän henkilön toimesta.
Nämä päätelmät, kaikki nämä yleisedun näkökohdat, tämä voimakas halu välttää anarkiaa, joka meitä uhkaa, jos edustajien ja edustettujen suhde ei ole sopusointuinen, kaikki velvoittaa meitä vaatimaan teiltä koko Ranskan nimessä, että te muutatte tuon päätöksen; että te otatte varteen, että Ludvig XVI:n rikos on todistettu ja että tämä kuningas on luopunut vallastaan; että te hyväksytte tuon luopumisen ja kutsutte koolle uuden perustuslaillisen kokouksen, joka todella kansan tahtoa vastaavalla tavalla tuomitsee rikollisen ja ennen kaikkea muodostaa ja järjestää uuden toimeenpanevan vallan.»
Kun anomus oli kirjoitettu, vaadittiin hiljaisuutta. Siinä samassa kaikki melu taukosi, päät paljastuivat ja Robert luki lujalla äänellä rivit, jotka olemme panneet tähän lukijoittemme silmäiltäväksi.
Ne vastasivat kaikkien ajatuskantaa. Minkäänlaista huomautusta ei tehtykään. Päinvastoin, kun viimeinen lause oli luettu, kajahti ilmoille yksimielinen hyväksymishuuto.
Nyt oli ryhdyttävä allekirjoittamaan anomusta. Koolla ei ollut enää vain pari- kolmesataa, vaan arviolta kymmenentuhatta, ja kun kaikilta Mars-kentälle johtavilta teiltä tuli katkeamaton jono uutta väkeä, olisi tunnin kuluttua isänmaanalttarin ympärillä yli viisikymmentätuhatta henkeä.
Anomuksenlaatijat kirjoittivat nimensä ensimmäisinä. Sitten kynä siirtyi heidän naapuriensa käteen. Ja kun seuraavassa tuokiossa lehden alaosa oli täynnä nimikirjoituksia, jaettiin yleisön joukkoon puhtaita lehtiä, jotka olivat samankokoisia kuin lehti, johon anomus oli kirjoitettu. Nämä numeroidut lehdet liitettäisiin oikeassa järjestyksessä anomukseen.
Jaetut lehdet allekirjoitettiin ensin isänmaanalttarin neljän nurkan muodostamassa syvennyksessä, sitten portailla, sitten polvilla, hatun pohjaa vasten, ylimalkaan mistä vain sopiva tuki keksittiin.