»Hajaantumaan?» sanoi hän. »Jopa jotakin! Laki turvaa meille anomusoikeuden, ja siksi kunnes toinen asetus sen oikeuden meiltä riistää, ei kellään, ei pormestarilla eikä kansalliskaartin päälliköllä, ole lupaa estää kansalaisia ilmaisemasta mielipidettään… Te lähdette Mars-ketälle? Me lähdemme teidän edellänne, herra pormestari!».
Ne, jotka olivat tämän kohtauksen todistajina, odottivat vain yhtä määräystä, yhtä sanaa, yhtä elettä Baillyn taholta vangitakseen Billotin. Mutta Bailly tunsi, että tuo ääni, joka puhui hänelle noin lujasti ja varmasti, oli kansan ääni.
Hän teki merkin, joka salli Billotin ja neuvottelijoitten vapaasti poistua.
Tultiin torille. Iso punainen lippu riippui eräästä kaupungintalon ikkunasta, sen verenkarvaiset laskokset lepattivat taivaalle kohonneen ukkosen ensimmäisistä henkäyksistä.
Valitettavasti tätä ukkosta kesti vain lyhyen ajan. Se jyrähteli satamatta, kiihdytti päivän hellettä, lisäsi hieman ilman sähköisyyttä, siinä kaikki.
Kun Billot ja muut yksitoista neuvottelijaa saapuivat Mars-kentälle, oli väkijoukko lisääntynyt kolmanneksella entisestä lukumäärästään.
Mikäli oli mahdollista laskea tähän suunnattomaan altaaseen kokoontuneen joukon lukumäärää, oli siellä arviolta kuusikymmentätuhatta henkeä.
Nämä kuusikymmeritätuhatta kansalaista ja kansatarta olivat ryhmittyneet isänmaanalttarin ympärille, alttarin tasokkeelle ja sen portaille.
Billot ja hänen yksitoista toveriaan saapuivat paikalle. Syntyy tavaton liikehtiminen. Kaikilta tahoilta riennetään heidän luokseen, tunkeudutaan heidän lähelleen. Ovatko vangitut kansalaiset päässeet vapaiksi? Mitä pormestari on vastannut?
»Vangittuja kansalaisia ei ole vapautettu ja herra pormestari on vastannut, että anomuksentekijät ovat kapinallisia.»