Se oli siis turhaa yritystä. Kohtalo oli voimakkaampi. Kuningas ja kuningatar olivat hukassa, ja koska heitä ei voitu pelastaa, oli täytettävä muuan velvollisuus, oli tuhouduttava heidän mukanaan.
Hän yritti vielä kerran, turhaan kuten ennenkin. Tämän ponnistelun aikana hän työnsi miekkansa rantasaveen puoliterää myöten.
Sapeli törrötti maasta turhana tukena hevoselle, mutta sitä saattoi ratsastaja käyttää hyväkseen.
Niinpä Charny hellittikin jalustimet ja ohjakset ja jätti ratsun selviytymään omin voimin tästä kohtalokkaasta vedestä. Hän ui miekkaa kohden, tarttui siihen, kohottautui sen varassa ylemmä, sai jonkun tovin turhaan, ponnisteltuaan jalkansa miekan tuelle ja hypähti siitä rannalle.
Hän kääntyi ja näki vastakkaisella rannalla markiisi de Bouillén poikineen vuodattavan voimattoman kiukun kyyneliä ja sotilaitten seisovan synkkinä, liikkumattomina, sillä he käsittivät, että sen kamppailun jälkeen, josta Charny oli selviytynyt, olisi turhaa yrittää päästä tuon voittamattoman kanavan yli.
Markiisi de Bouillé varsinkin väänteli käsiään epätoivoisena, hän, jonka kaikki yritykset olivat tähän asti onnistuneet, hän, jonka kaikkia tekoja menestys oli suosinut, hän, jonka mukaan armeijassa oli syntynyt puheenparsi: Onnekas kuin Bouillé.
»Voi, herrat», huudahti hän viiltävällä äänellä, »sanokaa vielä, että minä olen onnekas!»
»Sitä emme sano, herra kenraali», vastasi Charny toiselta rannalta, »mutta olkaa levollinen, minä sanon, että olette tehnyt mitä ihminen suinkin voi, ja kun minä sen sanon, minua uskotaan. Hyvästi, kenraali!»
Ja Charny lähti matkalle jalkaisin, loan tahraamana, likomärkänä, vailla miekkaa, joka oli jäänyt kanavaan, aseettomana, sillä hänen pistooliensa ruuti oli kastunut, ja katosi puiden sekaan, joita oli istutettu tien varrelle kuin metsästä lähteviksi vartijoiksi.
Samaa tietä oli kuljetettu kuningasta ja kuninkaallisen perheen vankeja. Hänen oli vain vaellettava sitä tietä tavatakseen heidät.