Seuraavana päivänä kansalliskokous sai kaksi raporttia toisen Pariisin pormestarilta, toisen kansalliskaartin ylipäälliköltä. Kaikille oli edullista pettää itseään. Huvinäytelmää oli helppo esittää.
Ylipäällikkö ja pormestari puhuivat tavattomasta epäjärjestyksestä, joka heidän oli täytynyt tukahduttaa, aamun veriteosta ja illan laukauksista — nämä kaksi asiaa eivät olleet yhteydessä toisiinsa — kuningasta, kansalliskokousta ja koko yhteiskuntaa uhanneesta vaarasta — vaarasta, jonka olemattomuuden he tiesivät paremmin kuin kukaan muu.
Kansalliskokous kiitti heitä tarmosta, jota he eivät olleet milloinkaan ajatelleet käyttää, onnitteli heitä voitosta, jota kumpikin valitti kaikesta sydämestään, ja ylisti taivasta, joka oli jättänyt yhdellä iskulla masennettavaksi kapinan ja kapinoitsijat.
Kun kuunteli onniteltuja ja onnittelijoita, olisi luullut, että vallankumous oli päättynyt.
Vallankumous alkoi!
Tällä välin vanhat jakobiinit, arvioiden seuraavan päivän edellisen pohjalta, luulivat olevansa ahdistettuja, vainottuja, takaa-ajettuja ja valmistuivat pyytämään anteeksi todellisen merkityksensä teennäisen nöyryyden muodossa. Robespierre, joka vieläkin vapisi muistellessaan, että häntä oli ehdotettu kuninkaaksi Ludvig XVI:n paikalle, sommitteli kirjelmän läsnä- ja poissaolevien nimessä.
Tässä kirjelmässä hän kiitti kansalliskokousta, kun tämä oli osoittanut sellaista vilpitöntä pyrkimystä, sellaista viisautta, sellaista lujuutta, sellaista valppautta, sellaista puolueetonta ja lahjomatonta oikeamielisyyttä.
Eikö feuillanteilla ollutkin syytä rohkaista mielensä ja luulla itseään kaikkivoimaisiksi, kun he näkivät vihamiehensä näin nöyrinä?
Hetken he luulivatkin itseään, eivät vain Pariisin isänniksi, vaan koko
Ranskan isänniksikin.
Ah, feuillantit eivät olleet tajunneet tilannetta sinne päinkään oikein. Erotessaan jakobiineistä he olivat yksinkertaisesti perustaneet vain toisen yhdistyksen, edellisen kaksoiskappaleen. Nämä kaksi seuraa olivat niin samanlaiset, että feuillantti-kerhoon, kuten eduskuntaan, pääsi maksamalla pääsyrahan, vain sillä ehdolla, että oli toimiva kansalainen, valitsijamiesten valitsija.