»Ei enää valtiasta! Ei valtiatarta! Vapaus!»
Mutta tähän huutoon aitiot ja parvekkeet vastasivat:
»Eläköön kuningas, eläköön kuningatar! Eläkööt alati valtiaamme ja valtiattaremme!»
»Ei enää valtiasta, ei valtiatarta! Vapaus, vapaus, vapaus!» ulvoi permanto toistamiseen.
Sitten tämän kaksinkertaisen sodanjulistuksen, haastetun ja hyväksytyn, jälkeen alkoi taistelu.
Kuningatar parahti kauhusta ja ummisti silmänsä. Hänellä ei ollut enää voimaa katsella tuota pahaahenkeä, joka tuntui olevan epäjärjestyksen kuningas, hävityksen sielu.
Tällöin kansalliskaartin upseerit kerääntyivät hänen ympärilleen, suojelivat häntä ruumiillaan ja veivät hänet salista.
Mutta käytäviin saakka häntä ajoivat takaa huudot.
»Ei enää valtiasta, ei valtiatarta! Ei enää kuningasta, ei kuningatarta!»
Pyörtyneenä hänet kannettiin vaunuihin.