Ja he panivat ruumiin istuvaan asentoon, jotta upseeri voisi paremmin valaista hänen kasvonsa.
Nuori mies pani lyhdyn lähelle vainajan kasvoja ja kiljahti.
Vaikka hirveä haava olikin runnellut vainajan pään, oli upseeri tuntenut hänet etsimäkseen henkilöksi.
Mutta oliko hän kuollut vai elossa?
Mieheltä, joka oli jo käynyt puolitiessä märkää hautaansa kohden, oli pääkallo halkaistu sapeliniskulla. Haava oli hirveä, kuten olemme jo maininneet. Isku oli nirhaissut vasemmalta päälaelta hiusten peittämän lihan viilloksi, joka roikkui poskelle, niin että pääluu oli paljaana. Ohimovaltimo oli katkennut ja haavoittuneen tai vainajan koko ruumis oli yltyleensä veressä.
Haava teki haavoittuneen ihan tuntemattomaksi.
Nuori mies siirsi vapisevin käsin lyhdyn toiselle puolelle.
»Voi, kansalaiset, se on hän!» huudahti hän. »Tämä on etsimäni henkilö… herra Billot!»
»Ah, hitossa!» virkkoi toinen kantajista. »Onpas teidän herra
Billotianne runneltu!»
»Ettekö sanonut kuulleenne hänen huokaisseen?»