Nuoren naisen katse kohtasi isän katseen, ja Gilbert huomasi kauhukseen, että näistä silmistä singahti kaksi liekkiä, jotka näyttivät pikemminkin inhan salamilta kuin rakkauden säteiltä.
Senjälkeen nuori nainen nousi ja lähti yhtä lujin askelin kuin oli tullutkin. Hän meni Pitoun luokse.
Pitou istui permannolla ja leikki lapsen kanssa.
Catherine tempasi poikansa rajusti, mikä muistutti pikemminkin naarasleijonan rakkautta kuin naisen lempeä, puristi sitä rintaansa vasten ja huudahti:
»Voi, lapseni, oma lapseni!»
Tähän huudahdukseen sisältyi äidin huoli, lesken valitus ja naisen tuska.
Pitou halusi saattaa Catherinea postivaunu-toimistoon, mistä vaunut lähtisivät kello kymmenen.
Mutta Catherine esteli.
»Ei», sanoi hän, »olette sanonut, että paikkanne on sen luona, joka on yksin. Jääkää, Pitou.»
Ja hän työnsi Pitoun takaisin huoneeseen.