Catherine tervehti pyhää sakramenttia polvillaan.
Mutta tuskin apotti Fortier oli astunut potilaan huoneeseen ja huomannut, että sairas, jota varten hänet oli kutsuttu, oli mykkä, tajuton ja sokea, kun hän jo selitti, että hän antoi synninpäästön vain niille, jotka kykenevät ripittäytymään, ja kaikista pyynnöistä huolimatta hän vei ehtoolliskalkin pois.
Apotti Fortier oli synkän, hirveän koulukunnan pappi.-Hän olisi ollut
Espanjassa pyhä Dominikus, Meksikossa Valverde.
Ketään toistakaan pappia ei maksanut vaivaa pyytää avuksi. Pisseleu kuului hänen seurakuntaansa, eikä kukaan lähiseudun pappi uskaltaisi loukata hänen oikeuksiaan.
Catherine oli uskonnollinen ja hellä sydän, mutta hän oli samalla järkevä. Hän suhtautui apotti Fortierin epäykseen, niinkuin siihen oli suhtauduttava, ja toivoi, että Jumala olisi kuolevalle vaimo-rukalle armeliaampi kuin hänen käskyläisensä.
Sitten hän edelleenkin täytti tyttären velvollisuudet äitiä kohtaan ja äidin velvollisuudet lasta kohtaan ja jakoi kaiken aikansa sille nuorelle sielulle, joka astui elämään, ja sille väsyneelle sielulle, joka poistui elämästä.
Kahdeksaan päivään ja yhtä moneen yöhön hän ei poistunut äitinsä vuoteen äärestä muualle kuin lapsensa kehdon ääreen.
Kahdeksannen ja yhdeksännen päivän välisenä yönä, kun nuori tyttö yhä valvoi kuolevan äitinsä vuoteen ääressä — äitinsä, joka yhä syvemmälle mereen painuvan veneen lailla oli siirtymässä verkalleen iäisyyteen — rouva Billotin huoneen ovi aukeni ja Pitou ilmestyi kynnykselle.
Hän saapui Pariisista, mistä hän tapansa mukaan oli lähtenyt aamulla.
Hänet nähdessään Catherine säpsähti.