Tuokion hän pelkäsi, että hänen isänsä oli kuollut.
Mutta Pitoun kasvot, vaikka eivät olleetkaan juuri iloiset, eivät liioin osoittaneet, että hän oli ikävän uutisen tuoja.
Billot jaksoi tosiaankin yhä paremmin ja paremmin. Neljä viisi päivää sitten tohtori oli taannut hänen parantuvan. Pitoun lähtöpäivän aamulla potilas piti siirrettämän Gros-Cailloun sairaalasta tohtori Gilbertin luokse.
Kun Billotin tila oli lakannut olemasta vaarallinen, oli Pitou sanonut päättäneensä palata Pisseleuhun.
Hän ei ohut peloissaan Billotin, vaan Catherinen takia
Pitou oli mielessään kuvitellut hetkeä, jolloin Billotille ilmoitettaisiin, mitä hänelle ei ollut vielä tahdottu ilmoittaa missä tilassa hänen vaimonsa oli.
Pitou oli ihan varma, että sillä hetkellä Billot lähtisi Villers-Cotteretsiin, olkoonpa kuinka heikko tahansa. Ja mitä tapahtuisi, kun hän tapaisi tyttärensä maatilalla?
Tohtori Gilbert ei ollut salannut Pitoulta, kuinka Catherinen ilmestyminen isän sairasvuoteen ääreen oli potilaaseen vaikuttanut.
Oli ilmeistä, että tämä näky oli syöpynyt hänen ajatusmaailmaansa, kuten herätessä jää mieleen ilkeän unen muisto.
Sitä mukaa kuin hänen järkensä kirkastui, haavoittunut loi ympärilleen silmäyksiä, jotka vähitellen muuttuivat levottomista vihaisiksi.