Varmaankin hän odotti näkevänsä saman näyn hetkellä millä hyvänsä.
Mutta hän ei ollut lausunut siitä asiasta sanaakaan. Yhtään kertaa hän ei ollut maininnut Catherinen nimeä. Mutta tohtori Gilbert oli liian tarkka havaitsija, hän oli arvannut kaikki, lukenut kaikki.
Kun Billot oli päässyt toipilasasteelle, lähetti hän Pitoun maatilalle.
Hänen tehtäväkseen tuli saada Catherine lähtemään sieltä. Pitoulla olisi sitävarten pari kolme päivää aikaa. Vasta parin kolmen päivän perästä tohtori uskaltaisi ilmoittaa toipilaalle Pitoun tuomat ikävät uutiset.
Pitou ilmaisi Catherinelle pelkonsa ja huolensa, jotka Billotin äkkipikainen mielenlaatu oli hänessä herättänyt. Mutta Catherine sanoi, että isä saisi vaikka tappaa hänet kuolevan äidin vuoteen viereen, mutta hän ei poistuisi, ennenkuin saisi sulkea äitinsä silmät.
Pitou valitteli syvästi tätä päätöstä, muttei keksinyt sanoja, joilla sitä vastustaisi.
Hän jäi siis taloon valmiina asettumaan isän ja tyttären väliin.
Kaksi päivää ja kaksi yötä kuluivat. Näiden kahden päivän ja kahden yön aikana emäntä Billotin elämä näytti sammuvan henkäys henkäykseltä.
Kymmeneen päivään potilas ei ollut syönyt mitään. Silloin tällöin hänen suuhunsa oli pantu lusikallinen sokerivettä, siinä hänen ravintonsa.
Oli vaikea uskoa, että ihminen voisi elää sellaisella ravinnolla. —
Mutta tämä ruumis-rukka elikin niin heikosti!