»Riittää, epäkelpo Jumalan palvelija! Olen halunnut masentaa ylpeytesi, siinä kaikki. Mutta minä tahdon sanoa kaikille, että sellainen pyhä vaimo kuin minun oli voi olla ilman sinun laisesi kiihkomielisen ja vihaavan pappismiehen esirukouksia!»
Ja kun hänen sanojaan seurasi tavaton kohina yleisön joukossa, lisäsi hän:
»Jos tämä on pyhän häväistystä, tulkoon rangaistus minun osakseni!»
Hän kääntyi sen suunnattoman saattojoukon puoleen, joka täytti ei ainoastaan kirkon, vaan lisäksi raatihuoneen ja linnan torit.
»Kansalaiset», sanoi hän, »hautuumaalle!»
Kaikki äänet kertasivat: »Hautuumaalle!»
Äskeiset neljä kantajaa sujuttivat jälleen kaksi kivääriä ruumisarkun alle, nostivat ruumiin alustaltaan, ja kuten oli tultukin, ilman pappia, ilman kirkkolaulua, vailla kaikkea niitä juhlallisia hautausmenoja, joilla uskonto on tottunut saattamaan ihmisten surua, he lähtivät kirkosta, Billotin johtaessa surusaattuetta, joka kuusisataisena joukkona kääntyi hautuumaalle. Se oli, kuten muistettaneen, Pleux-kujan päässä, viisikolmatta askelta täti Angéliquen asunnosta.
Hautuumaan portti oli kiinni kuten apotti Fortierin ovi, kuten kirkonovi.
Omituista! Tämän heikon esteen edessä Billot empi.
Kuolema kunnioitti vainajia.