»Jumala olkoon todistajani», sanoi Billot, »että syleilen sinussa kaikkea, mikä maan päällä on yksinkertaista ja suurta hyvettä: armeliaisuutta, uhrautumista, kieltäytymystä, veljeyttä, ja että minä uhraan elämäni näiden hyveitten voitoksi!»
Sitten hän ojensi kätensä hautakummun yli.
»Jumala olkoon todistajani», jatkoi hän, »että minä vannon ikuista sotaa kuninkaalle, joka on surmauttanut minut, aatelisille, jotka ovat raiskanneet tyttäreni, ja papeille, jotka ovat evänneet haudan vaimoltani!»
Hän kääntyi katselijoihin päin, joissa tämä kolminainen vala oli herättänyt syvää myötätuntoa.
»Veljet», sanoi Billot, »uusi kansalliskokous kutsutaan niiden petturien tilalle, jotka tällä hetkellä pitävät istuntojaan feuillanttien salissa. Valitkaa minut edustajaksi siihen kansalliskokoukseen, ja te saatte nähdä, osaanko pitää valani.»
Billotin ehdotusta tervehdittiin yksimielisellä hyväksymishuudolla. Ja sillä hetkellä, hänen vaimonsa haudalla, hirveällä alttarilla, joka oli kuulemansa hirveän valan arvoinen, Billot hyväksyttiin lakiasäätävän kansalliskokouksen edustajaehdokkaaksi. Kun Billot oli kiittänyt isänmaanystäviään heidän osoittamastaan myötätunnosta, kun hän suoritteli ystävyyden ja vihan tekoja, palasivat kaikki, kaupunkilaiset ja maalaiset, kotiinsa vieden sydämessään sen vallankumouksellisen lietsonnan hengen, jonka käytettäväksi juuri ne — kuninkaat, aateliset ja papit — juuri ne, jotka se nielisi, sokeudessaan antoivat kaikkein murhaa vimmat aseet!