Silloin kaikki, joilla oli pyssy, laukaisivat aseensa tuota mieletöntä kohden.
Luotien lävistämänä ratsu kaatui.
Oliko ratsastaja haavoittunut vai kuollut tuohon hirveään luotisateeseen? Kukaan ei tiedä. Väkijoukko vyöryi kuin tulvavesi paikalle, mihin ratsastaja hevosineen oli kaatunut, noin viidenkymmenen askeleen päähän kuninkaan vaunuista. Siellä syntyi sellainen hälinä, joka usein riehuu ruumiitten ympärillä, täydellinen sekamelska, muodoton temmellys, huutojen ja mekastuksen kurimus, ja sitten äkkiä nähtiin piikin kärjessä valkohapsinen miehenpää.
Se oli poloisen de Dampierren pää.
Kuningatar kiljahti ja lyyhistyi vaunujen perälle.
»Kummitukset, ihmissyöjät, murhaajat!» ärjyi Charny.
»Olkaa vaiti, olkaa vaiti, herra kreivi», kehoitti Billot, »muutoin en voi taata henkeänne».
»Mitä siitä, olen väsynyt elämään», vastasi Charny. »Voiko minulle sattua pahempaa kuin veli-rukalleni on sattunut?»
»Veljenne oli rikollinen, te ette ole», sanoi Billot.
Charny yritti hypätä istuimelta alas, mutta henkivartijat estivät sen.
Parikymmentä pistintä suuntautui häneen.