Sainte-Menehouldista oli edetty arviolta pari kilometriä, kun peltojen poikki nähtiin karauttavan täyttä neliä erään iäkkään aatelismiehen, Pyhän Ludvigin järjestön ritarin. Napinreiässä näkyi hänen kunniamerkkinsä. Rahvas luuli, että häntä kannusti pelkkä uteliaisuus ja teki hänelle tilaa. Vanha ylimys lähestyi vaununovea, hattu kädessä, tervehti kuningasta ja kuningatarta ja puhutteli heitä majesteeteiksi. Väkijoukko oli juurikään todennut, millä taholla oli oikea voima ja todellinen majesteetti, ja närkästyi, kun sen vangeille annettiin arvonimi, joka kuului sille itselleen. Se alkoi murista ja esiintyä uhkaavasti.
Kuningas oli jo alkanut ymmärtää tuon murinan, hän oli kuullut sen
Varennesissa, hän arvasi sen merkityksen.
»Hyvä herra», sanoi hän Pyhän Ludvigin järjestön ritarille, »kuningatar ja minä olemme syvästi liikutettuja alttiudestanne, jota olette meille osoittanut näin julkisella tavalla, mutta, Jumalan tähden, poistukaa, henkenne ei ole täällä turvassa!»
»Minun elämäni on kuninkaan», vastasi iäkäs ritari, »ja elämäni viimeinen päivä on kaunein, jos kuolen kuninkaani puolesta!»
Jotkut kuulivat nämä sanat ja murina alkoi yltyä.
»Poistukaa, hyvä herra, poistukaa!» kehoitti kuningas..
Sitten hän kumartui ikkunasta ulos ja sanoi:
»Tehkää tilaa, hyvät ystävät, tehkää tilaa herra de Dampierrelle!»
Lähinnä seisovat, jotka kuulivat kuninkaan pyynnön, suostuivat ja tekivät tilaa. Valitettavasti ratsastaja ja hevonen joutuivat kauempana tungokseen. Ratsastaja hoputti hevostaan ohjaksilla ja kannuksilla, mutta väkijoukko oli niin kiinteä, ettei se itsekään kyennyt hallitsemaan liikkeitään. Jotkut likistykseen joutuneet naiset parahtivat, joku pelästynyt lapsi alkoi itkeä, miehet heristivät nyrkkejään ja itsepäinen vanhus kohotti ruoskansa. Uhkaukset muuttuivat ulvonnaksi, tämä raisu jalopeuranomainen kansanviha puhkesi tekoihin. Herra de Dampierre oli jo tämän ihmismetsän laidalla, hän iski kannukset hevosensa kupeihin, ratsu loikkasi komeasti ojan yli ja nelisti vainioille päin. Tällöin vanhus kääntyi taakseen, heilautti hattuaan ja huusi: »Eläköön kuningas!» Viimeinen kunnianosoitus hallitsijalle, mutta hirveä loukkaus kansaa kohtaan.
Kajahti laukaus. Vanhus tempasi pistoolinsa ja vastasi laukaukseen.