Lapsi oli tehnyt hyveelliselle Pétionille jonkun kolttosen, minkä lienee tehnytkin, ja tämä rankaisi häntä vetäisemällä häntä lujasti korvasta.
Kuningas punehtui vihasta, kuningatar kalpeni häpeästä. Hän ojensi käsivartensa ja tempasi lapsen Pétionin jalkojen välistä, ja kun Barnave teki saman liikkeen kuin hänkin, joutui kruununprinssi, jota neljä käsivartta kannatteli ja jota Barnave veti puoleensa, istumaan nuoren kansanedustajan polville.
Marie-Antoinette halusi ottaa hänet omille polvilleen.
»Ei», sanoi kruununprinssi, »minun on hyvä tässä».
Ja kun Barnave, joka oli huomannut kuningattaren liikkeen, levitti kätensä salliakseen hänen vapaasti toteuttaa aikeensa, silloin kuningatar — oliko se äidillistä turhamaisuutta vai naisellista lumoushalua? — antoi nuoren prinssin jäädä siihen, missä hän oli.
Barnaven sydämessä tapahtui sillä hetkellä jotakin sanoin kuvaamatonta: hän oli ylpeä ja onnellinen.
Lapsi alkoi leikitellä Barnaven poimukauluksella, sitten hänen vyöllään, sitten hänen kansanedustaja-pukunsa napeilla.
Nämä napit varsinkin askarruttivat nuoren prinssin mieltä; niihin oli kaiverrettu jokin vaalilause.
Kruununprinssi tavaili sen kirjaimia ja lopulta hän sai sommitelluksi seuraavat neljä sanaa: »Elää vapaana tai kuolla!»
»Mitä se merkitsee, hyvä herra?» kysyi hän.