Komeutta ei ollut voitu harrastaa, mutta siisteyttä kyllä. Kynttilöitä paloi kuparijaloissa, se on totta, mutta niitä oli runsaasti.
Pari kolme kertaa matkan varrella kuningatar oli huudahtanut, kun oli sivuutettu joku kaunis, kukkia kasvava puutarha. Kuningattaren huone oli somistettu kesän ihanimmilla kukilla, avoimista ikkunoista pääsivät liian väkevät tuoksut haihtumaan. Musliiniuutimet, jotka oli vedetty ikkunoitten eteen, estivät tunkeilevaa katsetta pääsemästä korkean naisvangin huoneeseen.
Barnave oli kaiken tämän järjestänyt.
Poloinen kuningatar huoahti; kuutta vuotta varemmin Charny oli pitänyt kaikesta huolen.
Hienotunteisesti Barnave ei tullut pyytämään kiitosta.
Samoin oli menetellyt Charny.
Kuinka voi vähäpätöisellä maaseutuasianajajalla olla samat herkät vaistot kuin hovin komeimmalla ja hienostuneimmalla ylimyksellä?
Siinä oli haaveilun aihetta naiselle, vaikka tämä nainen olikin kuningatar.
Ja kuningatar haaveilikin tästä kummallisesta salaisuudesta osan yötä.
Mutta mitä teki kreivi de Charny sillä välin?