Hänen huultensa kostea jälki jäi lapsen sametinhienolle hipiälle. Barnave katseli tätä äidillisen suudelman jälkeä niinkuin Tantalos lienee katsellut hedelmiä, jotka riippuivat hänen päänsä päällä.
»Madame», sanoi hän kuningattarelle, »suoko teidän majesteettinne minulle ilon suudella korkeata prinssiä, joka ikäistensä erehtymätöntä vaistoa noudattaen haluaa sanoa minua ystäväkseen?»
Kuningatar nyökäytti päätänsä ja hymyili.
Barnaven huulet painuivat kuningattaren huulten jäljille niin tulisina, että lapsi pelästyneenä parahti.
Kuningattarelta ei jäänyt huomaamatta ainoakaan pikku seikka siitä leikistä, jossa Barnave menettäisi päänsä. Ehkei hänkään ollut nukkunut enempää kuin Barnave tai Charny; ehkä se vilkkaus, joka antoi eloa hänen silmiinsä, johtui sisäisestä kuumeesta, joka poltti häntä. Mutta hänen purppuraiset huulensa, hänen miltei huomaamattomasti ruusuiset poskensa tekivät hänestä sen vaarallisen seireenin, joka yhdellä suortuvallaan voi johtaa palvojansa kuiluun.
Barnaven varokeinot saivat aikaan, että nyt edettiin kahdeksan kilometriä tunnissa.
Château-Thierryyn pysähdyttiin päivälliselle.
Talo, johon pysähdyttiin, oli joen varrella, ihanalla paikalla ja kuului eräälle rikkaalle puukauppiattarelle. Tämä ei ollut odottanut, että hänen talonsa valittaisiin, vaan oli edellisenä iltana, saatuaan kuulla, että kuninkaallinen perhe matkustaisi Château-Thierryn kautta, lähettänyt yhden palvelijoistaan tarjoamaan herroille kansalliskokouksen läheteille taloaan kuninkaan ja kuningattaren olinpaikaksi.
Tarjous oli hyväksytty.
Kun vaunut pysähtyivät, ilmaisi palvelijoitten keskenäinen kilpailu tykkänään toisenlaista vastaanottoa kuin mihin korkeat vangit olivat saaneet alistua eilen Dormansin majatalossa. Kuningatar, kuningas, madame Elisabeth, rouva de Tourzel ja molemmat lapset opastettiin kukin omaan huoneeseensa, missä kaikki oli pantu kuntoon, jotta jokainen voisi siistitä itsensä mahdollisimman huolellisesti.