Tunnin kuluttua madame Elisabethin väsymys kävi niin ylivoimaiseksi, että nukkui kokonaan ja hänessä sammui tietoisuus niin täydellisesti, että hänen kaunis enkelin päänsä, kallistuttuaan ensin vasemmalle, sitten oikealle, lopulta nojasi Pétionin olkapäähän.
Se se joka sai Chartresin edustajan mainitsemaan julkaisemattomassa matkakertomuksessaan, että madame Elisabeth, tuo pyhimys, oli rakastunut häneen ja painaessaan hetkeksi päänsä hänen olkapäätänsä vasten antautui viettinsä valtaan.
Kellon käydessä neljättä saavuttiin Meauxiin ja pysähdyttiin piispan palatsin eteen. Siinä palatsissa oli asunut Bossuet ja kahdeksankymmentäseitsemän vuotta varemmin yleisen historian tutkielman tekijä oli siinä palatsissa kuollut.
Palatsissa asui tällöin perustuslaillinen ja valan vannonut piispa. Se huomattiin myöhemmin tavasta, jolla hän otti kuninkaallisen perheen vastaan.
Mutta toistaiseksi kuningattareen koski vain sen rakennuksen synkkä ulkoasu, johon hän oli astumaisillaan. Ei mikään ruhtinaallinen tai kirkollinen palatsi olisi voinut alakuloisuudellaan olla sopivampi tarjoamaan suojaa sille ylevälle onnettomuudelle, joka joutuisi siinä viettämään yhden yön. Se ei ollut kuin Versailles, missä suuruus on komea. Täällä suuruus oli yksinkertainen. Leveä, viettävä, tiilillä kivetty käytävä vei asuinhuoneihin, ja nämä asuinhuoneet olivat puutarhan puolella, joka nojautui kaupungin muureihin. Tästä puutarhasta kohosi kaikkea vallitsevana kirkon torni, joka oli kauttaaltaan murattiköynnösten peitossa. Siitä vei rautatammien reunaama käytävä työhuoneeseen, mistä Meauxin kaunopuheinen piispa tuolloin-tällöin sinkosi maailmalle synkät huutonsa, jotka ennustivat kuningaskuntien tuhoa.
Kuningatar silmäili tätä synkkää rakennusta ja huomattuaan sen sopivan hänen omaan mielialaansa hän pälyili ympärilleen löytääkseen käsivarren, johon nojaisi lähteäkseen palatsia tarkastamaan.
Vain Barnave oli saapuvilla.
Kuningatar hymyili.
»Tarjotkaa minulle käsivartenne, hyvä herra», sanoi hän, »ja opastakaa minua tässä vanhassa palatsissa. Minä en uskalla mennä sinne yksin, pelkään kuulevani sen käytävissä kajahtelevan sen suuren äänen, joka kerran pani koko kristikunnan säpsähtämään, huudon, joka sanoi: 'Mada- me kuolee! Madame on kuollut!'»
Barnave tuli nopeasti lähemmäksi ja tarjosi kuningattarelle käsivartensa kunnioittavin ja samalla kiihkein elein.