— Et suinkaan, Anneli; ne on vieraat miehet, jotka tulevat todistamaan sitä valaa, jonka minä nyt sinulle vannon, ottaakseni sinua vaimokseni, niin pi'an kuin isänmaa on vapautettu.
Neitonen heittäytyi armaansa kaulaan. Kaksikymmentä nuorukaista nousivat toinen toisensa perästä ylös; sitten veti Zagheli tikapuun ylös ja sulki akkunan kiini.
Nämät kaksikymmentä nuorukaista hajosivat ympäri linnaa. Linnan rykmentti oli makaamassa, ja sentähden tuli se huokeasti voitetuksi; liittolaiset salpasivat Saksalaiset linnan vankeuteen ja pukiivat heidän vaattehinsa; kuitenkin heilui Albrechtin valta-lippu yhdäti vielä tornilla linnassa, jonka portit seuraavana päivänä tavalliseen aikaan avattiin.
Puolenpäivän aikaan älysi tornin vahti monta ratsastajaa, jotka ravaten lähestyivät linnaa. Kaksi liittolaisista asettuivat sivu-tielle, muut seisahtivat linnan pihalle. Kymmenen minuutin kul'uttua ratsasti ritari Landenberg sankasta sisään, joka räiskähti hänen jälkeensä kiini. Ritari oli siis sotamiehineen paulassa.
Zaghelin aihe onnistui täydellisesti. Niinkuin näimme, voitti hän linnan puolta vähemmällä väestöllä, kuin niillä neljälläkymmenellä miehellä, joita hän tähän aiheeseen arveli tarvitsevansa. Ne muut kaksikymmentä menivät Sarniin.
Ihan samaan aikaan kuin Landenbergari läksi Sarnin keisarillisesta linnasta kirkkoon, astuivat nämät kaksikymmentä hänelle vastaan, kantaen tavallisuuden jälkeen hänelle muka lahjaksi lampaita, sorsia ja kanoja; vouti käski heidän mennä linnaan ja kulki edelleen. Nämät tultua sisään, vetivät vaatteinsa alta terävät raudat esiin, jotta he pistivät matkasauvoinsa kär'ille ja sillä tavoin voittivat linnan. Sitten nousi eräs heistä linnan muurille ja vihelsi kolmasti joka haaralle. Tämä oli voiton merkkinä, jonka jälkeen alkoi samassa kuulua kapinanhuuto joka kadulla. Paikalla riennettiin kirkkoon tavoittamaan Landenbergaria, mutta tämä, ollen ajoissa varoitettu, hyppäsi samassa hevoisensa selkään ja pakeni Rossbergin linnaan. Juuri tämän olikin Zagheli jo edellä käsin hoksannut.
Tällen keisarillisellen voudillen osotettiin kaikin puolin iso arvo ja kunnia muuna osana päivästä. Ehtoolla anoi hän päästäksensä raikkaaseen ilmaan linnan muurille. Zagheli seurasi häntä sinne. Sieltä taisi hän nähdä kaiken maan, joka vielä eilen oli ollut hänen valtansa alla, ja kääntäen silmänsä pois tornista, jolla nyt Itävallan kotkan siaan, Unterwaldin avaimet olivat valta-merkkinä, katseli hän Sarniin päin, seisattui ja alkoi syvästi miettiä.
Muurin toisella kulmalla seisoi Zagheli myös paikallaan ja ajatuksissaan. Molemmat miehet sihaten, kukin eri haaralle, odottivat yksi apua julmuudelle, toinen vapaudelle. Äkkiä leimahti tuli Arembergin vuoren nyppylältä, ja Zagheli nosti ilohuudon.
— Mikä tuli se on? kysäsi Landenberg.
— Merkki.