Sillä paikalla te olitte suistunut hevosen seljästä; mutta olitteko te kaatunut vai haavoittunut? Siinä kysymys!
Sotilaat, jotka seurasivat minua, puhelivat hiljaa keskenään. Näin yhden heistä viittailevan purolle päin.
— Mitä te puhutte? kysyin.
— Sitä, — vastasi mies, joka oli viittoillut, — että varsinkin pyssyn luodista haavoittuneella on ankara jano. Jos kreivi de Moret on ainoastaan haavoittunut, niin ehkäpä hän on laahautunut juomaan purolle, joka juoksee tämän solan pohjalla.
— Oi, vielä toivo! huudahdin minä. Tulkaa!
Ja minä ryntäsin alas öljypuu-metsikön läpi. Rinne oli jyrkkä; en sitä huomannut. Ceres ei rientänyt kadonnutta Proserpinaa soihtu kädessä etsiessään niin nopein ja varmoin askelin kuin minä, vaikka hän olikin jumalatar.
Tuokiossa jouduin purolle.
Pari kolme haavoittunutta oli tosiaan ponnistellut voimiaan päästäkseen sen luo. Yksi oli heittänyt henkensä matkalla. Toinen oli jo saanut kätensä kurotetuksi puron reunalle, mutta ei ollut jaksanut laahautua lähemmäksi. Kolmannella oli pää purossa, ja hän oli kuollut juodessaan.
Yksi noista kolmesta kaatuneesta päästi huokauksen.
Minä riensin hänen luokseen. Hän oli se, joka oli saanut kätensä kurotetuksi puron reunalle, mutta ei ollut jaksanut mennä lähemmäksi juomaan. Hän oli jo tiedottomana.