Yön viileys tai taivaan ihme palautti hänet tajuihinsa.
Minä laskeusin polvilleni, valaisin soihdulla hänen kasvojaan, huudahdin.
Hän oli teidän ratsupalvelijanne Armand.
Tuon huudon kuullessaan hän avasi silmänsä ja katsoi minua kauhistuneen näköisenä.
Hän tunsi minut.
— Juoda! anoi hän.
Minä otin purosta vettä teidän hattuunne ja aioin antaa hänelle juoda.
Muuan sotilaista esti minua.
— Älkää antako hänelle juoda, sanoi hän korvaani. Usein haavoittunut kuolee juodessaan.
— Juoda! toisti kuoleva.
— Saatte, sanoin hänelle, te saatte juoda; mutta sanokaa, miten kreivi de Moret'n on käynyt?