— Ketä etsitte, madame? kysyi hän minulta.
— Antoine de Bourbonia, kreivi de Moret'ta, vastasin minä.
Upseeri katseli minua tarkkaavammin kuin äsken. Sitten kysyi hän hieman kalveten ja levottomalla äänellä:
— Kreivi de Moret'ta? Te etsitte kreivi de Moret'ta.
— Niin, kreivi de Moret'ta. Nämä kunnot miehet sanoivat, että te voitte paremmin kuin muut antaa minulle tietoja, miten hänen on käynyt.
Hän katsahti sotilaihinsa ja hänen silmänsä sinkosivat heihin säkeniä rypistyneitten kulmakarvain alta.
— Kah, kapteeni, sanoi yksi miehistä, hän näytti olevan hänen morsiamensa, tuo vallasnainen, ja hän tahtoo tietää, miten kreivin on käynyt.
— Jumalan nimessä, herra! huudahdin minä; te tiedätte hänestä jotain; sanokaa, mitä te tiedätte.
— Madame, kerron, mitä tiedän: minut lähetettiin ratsuväkikomppaniani kanssa naamioimaan väijytystä, joka oli tuolla sotatiellä; meidän oli yhteislaukauksen jälkeen peräydyttävä houkutellaksemme vihollisen väijytykseen. Kreivi de Moret, joka tahtoi näyttää rohkeuttaan ja joka ei ollut koskaan ollut taistelussa, hyökkäsi pelkäämättä meitä vastaan ja alotti ryntäyksen, ampuen pistoolinlaukauksen minua … kautta kunniani, madame! en ymmärrä, miksi valehtelisin … ampuen pistoolinlaukauksen minua kohti. Pistoolin kuula katkaisi töyhdön hatustani. Minä vastasin, ja minulla oli kova onni osata tarkempaan.
Minä huudahdin kauhusta.