Odota, odotahan.
Jumalallinen laupeus, sinä olet minua kuullut, sinä olet täyttänyt rukoukseni.
Kuule nyt, kuule, armaani, sydämeeni syttyi taas toivo, tai paremminkin on tuo toivoni valaistus ylhäältä.
Kuulepas! ikkunastani olen niin usein seurannut katseillani kyyhkysemme lentoa, kun se on lähtenyt matkalle, että voin harhaan menemättä kulkea ainakin parin kolmen lieuen matkan, siihen suuntaan kuin sekin. Se lensi aina sen pienen, leveän joen lähdepaikkojen ylitse, joka laskee Foix'n kohdalla Ariégeen. Sen on pitänyt lentää yli pienen Amourtierin metsän ja sitte Salat'n, yli Saint-Gironsin ja Oust'n välillä.
No niin; täten aion nyt menetellä:
Minä pukeudun pyhiinvaeltajaksi; minä lähden sinua etsimään, kuljen tästä ensin pieneen Rieupreganin kylään saakka; sen kylän seuduilla se katosi aina näkyvistäni; ja kun olen kulkenut kylän ohitse, hyvä, minä turvaudun kyyhkyseen. Se voi kerrallaan lentää aina noin sadan askeleen matkan. No niin, se lentää sata askelta, levähtää ja lentää taas sata askelta, ja on oppaanani; minä seuraan sitä, seuraan niinkuin heprealaiset seurasivat tulenpatsasta yöllä ja pilvenpatsasta päivällä; sillä minäkin vaellan etsien luvattua maata, ja minä sen löydän, tai kuolen uupumukseen ja tuskaan tielle.
Oi, sen tiedän hyvin, matka on pitkä; kyyhkysparka, — anna anteeksi kärsimykset, joita sinulle tuotan, sinä rakkautemme lempeä martyyri! — kyyhkys-parka ei jaksa lentää enempää kuin lieuen tai pari vuorokaudessa; mutta ei mitään, rakkaani, vaikka saisin kuluttaa lopun ikääni sinua etsiessäni … oi, minä etsisin varmasti sinua elämäni loppuun asti!
Niinpä nyt lähden. Lähden viipymättä, heti tänä päivänä.
Olen jo puhunut kaikki luostarin johtajattarelle, kaikki paitsi en sanonut nimeäsi. Hän on hurskas ja hyvä nainen ja hän on surrut minun surujani ja itkenyt minun kyyneleitäni. Hän tarjosi minulle jotakuta henkilöä seuraksi matkalle, minä en ottanut. Minä en tahdo sinne ketään; se, mitä aion tehdä, on vaistojen tehtävä, taivaan ja meidän välinen mysteerio; minä lupasin ainoastaan kirjoittaa hänelle, jos löytäisin sinut. Jos en hänelle kirjoita, niin hän tietää, että minä olen kuollut, kuollut mielipuolena, epätoivoon, jonkin metsän laitaan, jonkin tien viereen, jonkin joen partaalle.
Minä lähden, kuljetan mukanani kaikki kirjeet, jotka olen sinulle kirjoittanut, joita sinä et ole saanut, joita et saa ehkä koskaan. Ah, jos voisin kerran heittää ne kaikki eteesi sanoen: "Lue! lue! lemmittyni!" sinä päivänä näkisit, miten minä olen kärsinyt; sinä päivänä olisin ylen onnellinen!