Virtanaan syöksyvä sade sai Salat-joen tulvilleen, kahlaaminen ei ole nyt enää mahdollista, ja sillalle päästäkseni täytyisi minun kulkea rantaa ylös aina Saint-Gironsiin saakka, se on: hukata kaksi päivää.
Minulle vakuutetaan, että huomenna minä voin jälleen jatkaa matkaa, että joki on silloin laskeutunut entiselleen.
Voi minua! kokonainen päivä hukattu! päivä, jolloin sinä minua odotat, aivan varmaan! päivä, jolloin sinä minua ehkä syytät.
Heinäkuun 12:nnen päivän iltana, Alos'n kylässä.
Muuan talonpoika suostui tulemaan oppaakseni: minä kuljin joen ylitse hänen muulinsa seljässä. Kerran oli virta vähällä viedä meidät kaikki mennessään; neljännes-osalla matkaa ei eläin tavannut pohjaa.
Loin silmäni taivaalle, painoin kädet ristiin rinnoilleni ja sanoin:
— Jos kuolen, Herra, sinä tiedät, että kuolen hänen tähtensä.
Siitä näet, että me löydämme varmaan toisemme, koska minä en kuollut.
Heinäkuun 15 p:nä.
Jatkoin matkaani jalkaisin, yhä kyyhkysemme opastuksella. 13:na päivänä kävelin Alos'sta Castilloniin; se oli ankara päivä pikku raukallemme. Minun pitäisi sääliä sitä enemmän: minä olin kävellyt vähintään kolme lieuetä.