Seuraavana päivänä, 14:nä, maksoin eilisen julmuuteni pääsemällä tuskin yhtä lieuetä, ja tänään, 15:nä, olen saapunut Saint-Lary'hin, pienen, nimettömän joen poikki, joka laskee Salat-jokeen.
Muuten olen minä oikealla tolalla, sen tiedän varmasti. Kyyhkynen ei epäröi kertaakaan, ei poikkea suorasta suunnasta tuokioksikaan. Se menee suoraan ja empimättä eteenpäin.
Mutta aika vaan kuluu ja sinä odotat; aika kuluu, ja sinä olet tehnyt luostarilupauksen.
Voi! älä kiirehdi täyttämään tuota lupausta, rakas! Luota minuun, luota omaan Isabelleesi.
Sinä epäilit kerran häntä, ja se tuli meille molemmille kalliiksi.
Heinäkuun 18 p:nä.
Kolme päivää olen nyt harhannut melkeinpä umpimähkään, kierrellen metsikköjen ympäri, pitkin jokien mutkia. Ah! ilmassa ei ole esteitä niin paljon kuin maan pintaa kulkiessa. Kyyhkynen pääsi paikoista, joissa minun usein oli pakko pysähtyä.
Tunnustan sen sinulle, armaani, että voimani ja rohkeuteni pettävät nyt yhtaikaa, ja minä olen vaipunut maahan puun juurelle, nääntymäisilläni, toivottomana.
On jo yksitoista vuorokautta siitä kuin läksin matkalle, ja olen kulkenut tuskin viittätoista, kahdeksaatoista lieuetä, matka, jonka Iris lensi tunnissa, kun se oli meidän rakkautemme viestin-viejänä, kiitäen kuin nuoli surkeain matelijain ylitse, jotka nimittävät itseään luomakunnan herroiksi ja joilla ei ole linnun vaistoa; jotka kuluttavat yksitoista päivää matkaan, minkä kyyhkynen kulkee yhdessä tunnissa.
Sanopas, kuinka voi tuollainen magnetisoitu neulapaha tietää, missä pohjoinen on, kun taas minä, elävä, ajatteleva, kulkukykyinen olento, tehty Jumalan kuvaksi, en tiedä, missä sinä olet?